Kelpaa makoilla!
Kotimatka meni hyvin. Miro pysytteli melkein koko matkan kopassa. Kerran Miroslove hyppäsi istumaan minun viereeni etupenkille mutta päätti sitten kipittää takaisin koppaan. Naukumista kuului vain siinä vaiheessa kun auto hiljensi ja käytiin tauolla.
Illalla noin klo 20 olimme Kuopiossa ja rättiväsyneitä. Molemmilla flunssa niin kunto alkoi jo loppua. :) Tämän kirjoittaneella flunssa paheni ja kuumeilu kesti viikon mutta se on toinen tarina se...
Mihin sitä ollaan matkalla?
Miro oli ainoa, joka meistä ei väsymystään näyttänyt. Vietiin Miron kuljetuskoppa vessaan ja näytettiin vessalaatikon sijainti. Nopeasti Miro sitten tepasteli ulos kantokopasta, tarkasti jokaisen nurkan uudessa valtakunnassaan ja aina välillä käväisi puskemassa minua tai avokkia. Ruoka ei maistunut mutta vesi kylläkin. Ekan yön avokki oli yötöissä ja Miro nukkui onnellisena kehräten minun pääni vieressä. :)
Pienet nokoset olivat paikoillaan tutkimisen välillä.
Ensimmäinen aamu.
Miro sai tutkia kämppää seuraavaan iltapäivään saakka. Silloin hain tytyt takaisin hoidosta. (Iso kiitos taas Sinikalle, Satulle ja Sepille tyttösten vahtimisesta!) Päätettiin tehdä totutus Miron ehdoilla ja laitettiin molemmat koirat kuljetushäkkiin ja tuotiin Miro katsomaan. Voi sitä sihinää ja karvojen nostelua! Miro yritti olla pelottava leijona ja tytöt vaan tuijottivat ihmeissään tuota sylkevää, sihisevää oranssia karvapalloa. Murukin jo pari kertaa ynähti, että "mikä ihme se tuo oikein on?".
Jos katse voisi tappaa...
Kun Miro oli alkujärkytyksestä jotenkin toipunut, päästettiin Mini tapaamaan pikkujellonaa ensimmäistä kertaa. Mini meni häntä heiluen iloisena toivottamaan Miroa tervetulleeksi - ja melkein sai päin näköä Miron pelottavasta vaaleanpunaisten anturoiden koristamasta tassusta. Lopulta Mini katsoi parhaaksi peruuttaa ollen matalampana kuin mäyräkoira ja mulkaisi minua kuin kysyen, että "kai tuolla on palautusoikeus?".
Kyllä sieltä Porista tuotiin ainakin yksi kiva asia.
Mini takaisin häkkiin ja päästetään villikko-leo tapaamaan uutta pikkuveljeään. Ihan eri lähestymistapa kuin Minillä. Leo riemastui niin kovasti, ettei itsesuojeluvaistoa ollut yhtään jäljellä. Muru porskutti pienen sähikäispallon luokse sydämet silmissään ja sai ensimmäiseksi rytmitetyn sarjaläimäsyn suoraan kuonoon. Se ei Murua pidätellyt. Neiti työnsi huomiosta riemastuneena kuononsa Miroparan pyllyn alle ja silloin kissa päätti, ettei tämä ole enää sopivaa ja tassut sutien pinkaisi pakoon kiipeilypuuhun, josta jatkoi murinaa ja sihinää Murulle vielä parin päivän ajan - Murun kiipeilypuun juurella ynisten ja kutsuen Miroa leikkiin. Näiden kuuden päivän aikana Muru on saanut Mirolta sarjaläimäyksiä kuonoonsa varmaankin kymmenisen kertaa - ja Miro on saanut Murulta ainakin yhtä monta pusua! Ennustan, että jahka molemmat löytävät yhteisen sävelen niin siperialainen ja leonbergiläinen ovat ylimpiä ystäviä.
Happy kitty, sleepy kitty...
Minin kanssa Mirolla menee nykyään hyvin. Pikkukissa uskaltaa jo vaikka pötkötellä Minin vieressä ja kerranpa tuo jopa paijaili Minin massua. Ei tarkoituksella (rapsutin Miroa samaan aikaan) mutta silti! Mini on vielä vähän epäluuloinen ja uskon, että mikäli se Ministä olisi kiinni, Miro olisi jo rei'itetyssä laatikossa pakattuna ja lentokoneessa kohti Indokiinaa. Sen verran Miniä tuntuu harmittavan se, että kaikista herkuista pitää tarjota Mirollekin pala. Eiköhän Minikin totu tilanteeseen pikkuhiljaa...
"Kyl me samalle tuolille mahdutaan, eiks?!"
Luonteeltaan Miro tuntuu sopeutuvan hyvin meidän pesueen jatkoksi. Miro on rohkea ja sosiaalinen pikkukissa, joka kehrää rapsuttipa Miroa tai ei. Miro on kova puhumaan ja ilmoittaa terhakoilla naukausuilla yleensä kaikesta mitä meinaa tehdä; "katsokaa, hyppään kiipeilypuusta alas!", "katsokaa, menen hiekkalaatikolle!", "katsokaa, alan leikkiä tällä hiirilelulla!". Kissa tuntuu olevan myös nopea oppimaan ja itsepäinen tietyissä asioissa. Nostapa Miroslove pahojaan tekemästä pois ja muutamassa sekunnissa otus on takaisin palopaikalla. Puolitoistametrinen sisäkukkamme on tästä kärsinyt hieman. :) Melko helppo kaveri Miroslove loppujen lopuksi on. Ainoa päänvaiva tähän mennessä on ruokavalio kun mikään ei tunnu kelpaavan raksujen lisäksi - paitsi Minin raksut. Tästä Mini ei ole liian riemuissaan.
Terhakka leijona.
Leikkisä kaveri.
Miro sai oman putken. :)
Ja se oli niin kiva!
Porissa apteekissa asioidessamme (nenäsumutetta, flunssalääkettä..) tajusin, että tytöt voisivat jo kaivata uutta matokuuria. Se on hyvä antaa kun palaavat mökkeilemästä. Ovat sen verran pahkasikoja molemmat luonteeltaan (lue: kovakalloisia tonkijoita), että pitää useamman kerran vuoteen madottaa.
Madotus on huippua tyttöjen mielestä. Silloin saa kaikkea todella namia matolääkkeen kanssa. Nyt on menossa päivä 1/3 (Axiluria käytän tällä kertaa!) ja matolääkkeen kanssa sai kananmunaa, märkää koiranruokaa, kissalta syömättä jäänyttä ruokaa nokareen, jauhelihaa ja ripauksen juustoa. Muru sai tämän lisäksi kermaviiliä, rasvalöntin ja aika paljon tujummin juustoa. Yritämme vieläkin siis lihottaa tuota koipeliinia. Ruoat katosivat muutamaan sekuntiin diktaattorin (minun!) vahtien vieressä, että tytöt pysyvät omien ruokakuppien edessä.
Nam nam!
Pakko vielä mainostaa yhtä asiaa; verkkovirralla käyvää manikyyri-/pedikyyrilaitetta! Voi ei mikä vuosisadan keksintö! Minulle avokki kai sen alunperin lahjaksi osti mutta se meni nyt koirien käyttöön. Tuolla saa mielettömän hienoksi tyttöjen kynnet ja tytöt eivät edes pelkää kyseistä laitetta, sillä siinä on yllättävän hiljainen ääni! Ja tarpeeksi pitkä johto, että yltää kurottelemaan. Käsittelin vartissa kummankin tyttösen kynnet ja on kyllä nyt niin upeat, että kelpaisi vaikka mainoslehtiseen!
Niin ja nyt kun mainostamassa ollaan niin hommattiin yksi asia meidän elukka-arkea helpottamaan: 2-in-1 pikaimuri. Olipa helppoa siivota tyttöjen kynsienleikkuun + viilauksen sotkut, Murun murustelut, Miron hiekkalaatikon edessä olevat irtohiekat ja ulkoa lenkiltä tulleet roskat. Ei tarvitse alkaa siivouskaapista kaivamaan pölynimuria tai harjalla ja rikkalapiolla säätää. Riittää kun nappaa keittiön "telakalla" latautuneen imurin käteen. Hyvä investointi, pakko myöntää.
Siinä on "ajovalotkin"! :)
Lauantaina käytiin hakemassa Mirolle lemmikkikaupasta kynsisakset kun koiran sakset olivat turhan järeät Miron pienille kynsille. Lemmikkikaupassa oli menossa "kissanpäivät" tapahtuma ja kaikkea kivaa oli alennuksessa - hommattiin siis herra Miro-Macaronille pari uutta lelua ja shampoo + hoitoaine pesemistä varten. Ensi viikolla on kylpypäivä tytöillä ja myös Mirolla. Katsotaan mitä tykkää ja onko muu perhe vielä elossa sen jälkeen.
Hyväksi todetut vetolelu ja pallolelut sulilla.
Valittiin hoitoaineeksi sellainen, mikä veisi turkista sähköisyyttä.
Löydettiinhän me tytöillekin jotain: vilkkuvalot pantoihin! Ja sellaiset ihan kunnolliset joita eläinkaupan pitäjä erikseen suositteli. Valittiin Murulle oranssi varoitusvalo (hihiteltiin ajatukselle, että osaavatpahan muut väistää Murua lenkillä) ja Minille valkea. Näkee missä nakki menee. Vielä ei olla testattu näitä mutta tällä kertaa pitäisi olla laatutuotteesta kyse, sillä pakkaus lupaa 100kg iskunkestävyyden, vesitiiviyden, 5km (!?) näkyvyyden valolle, 250h patterikeston ja +50C - -40C lämpötilakeston. Kaiken lisäksi tuote rekisteröidään netissä ja sillä on kolmen vuoden takuu. Katsotaanpa saako tyttöset _tällä kertaa_ huomiovalonsa hajalle. Edelliset eivät ole kestäneet. :D
Mitenhän käy tällä kertaa?
Täälläpä kyselee yks kissafani, että miksi kisuli pitää pestä? Eikö Mosse ole ymmärtänyt nuolemisen ihanuutta?
VastaaPoistaT. Siskosi, joka on kerran yhden kissan pessyt ja traumatisoivan mielenosoituksen tuloksena oli murtunut häntä ja hyvin järkyttynyt pesijä.
Eihän Onnilta Häntä murtunut vaan vähän venähti. ;) Siperiankissa on rotuna sellainen, että se pitää säännöllisesti pestä, että iho ja turkki pysyvät kunnossa. Pestään yhtä usein kuin koirat siis. Sitten toki näyttelyjä varten on hyvä totuttaa pesemiseen.
VastaaPoistaMini näyttää jo alistuneen kohtaloonsa :D
VastaaPoistaMini on paras rotta-, koira- ja kissaemo ikinä! <3
VastaaPoista