keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Akvan kuulumisia

Sen verran tapahtunut tässä välissä akvaarion kanssa (vastoinkäymisiä vesiarvojen heittelystä väärän tuotteen saamiseen nettikaupasta...), että kirjoitetaan nyt mitä muistetaan.

Akvasta ovat siirtyneet autuammille vesille Läski-leväbarbi, 2 kongontetrakoirasta ja 3 sateenkaarikalaa. Miksi? Minä idiootti olen mittaillut akvan perustamisesta lähtien vain nitriittiä (NO2) ja nitraattia (NO3), en ollenkaan alun jälkeen KH, GH tai pH:ta! _Ehkä_ olen saanut huonot pussit mustaa hiekkaa, koska kovuudet olivat pilvissä ja ongelman löytäminen kesti liian kauan.

Kalakeiton raaka-aineksia.

Kalakuolemien jälkeen mittasin arvot ja KH näytti noin 12dH. Ei niin mitään järkeä tuossa luvussa. Normaalisti KH:n pitäisi olla siinä 2-8dH, josta 6-8dH ovat jo korkeita pitoisuuksia. KH:ta ja pH:ta (8,5-9,0!) laskemaan aloitin varovasti KH- -liuoksella sekä passiivihiilidioksidilevityksellä. Vedenvaihto sekä varovasti liuoksilla alas ja KH pysyttelee jo 8:n alapuolella. Laskee mahdollisesti vielä tulevaisuudessa sitten itsestään kun akva vakautuu lisää.

Tilasin Saksasta kasveja kerta en löytänyt kyseisiä lajeja suomalaisilta harrastajilta. Tulivat erinomaisessa kunnossa ja hyvin pakattuina perille. Tilaan ehkä vastaisuudessakin. Postikuluineenkin nuo tulivat halvemmaksi kuin joiltakin harrastajilta saadut 5cm leväiset nysäkasvit (ja nimenomaan "joiltakin", osa lähettää todella runsaita ja nättejä!).

Kalasto on suunniteltu siten, että jokaisessa kerroksessa on oma tilansa. Kongontetrat hallitsevat keskivettä, kiilakyljet uivat pintavedessä ja monniset siivilöivät pohjaa. Seurakunta on melko sekalainen mutta hyvin toimiva. :) Ruokinta näin uuden akvan ollessa kyseessä vielä maltillista kerran päivässä.

2 x kultapyrstösateenkaarikala (kutupari, näiden 3 kaveria kuolivat taannoisessa kalamenetyksessä...)
2 x sinileukakirjoahven (kutupari)
11 x safiirimonninen (muutama "vauvayksilö")
2 x täpläpyrstömonninen
2 x black venezuela -monninen
3 x kiiltomonninen
4 x haarniskamonni (kutuparia ei ole vieläkään muodostunut...)
11 x kongontetra (6n, 5k, osa hyvin nuoria)
15 x kiilakylki
1 x vanha piikkisilmä
2 x partamonni (koiraita)
2 x juovapuupleko L-162
1 x kolumbianperhospleko L-52
2 x punainen noitamonni
x määrä omenakotiloita
x määrä kierteissarvikotiloita

Kasveja hoidetaan vedenvaihdon yhteydessä EasyLifen ProFitolla sekä Ferrolla. Pohjalannoitusta silloin tällöin sekä passiivinen hiilidioksidilevitin.

Alternanthera cardinalis (papukaijalehti "cardinalis") Saksasta
Alternanthera reinickii (papukaijalehti "reinickii") Saksasta
Nymphoides aquatica (banaanijuuri) Saksasta
Cladophora aegagrophila (pallopartalevä, 12kpl) Saksasta
Pogostemon helferi (poimupatsuli) Saksasta
Echinodorus tenellus (kääpiömiekkakasvi) Saksasta
Blyxa japonica
Anubias nana var. "petite"
Glossostigma elatinoides (kääpiökieli)
Hydrocotyle tripelata (kääpiö-konnanputki)
Cryptocoryne undulata (aaltomelalehti)
Nymphea lotus var. red (punainen tiikerilumme)
Echinodorus "kleiner bar" (rusomiekkakasvi)
Subwassertang
Vallisneria spiralis (kierteisvallisneria)
Vallisneria americana "mini twister"

Voi sieltä löytyä jotain muutakin. Tuossa mitkä muistin. Kasvit kasvaa kohisten ja kohta on kaloilla kiva ruohomatto.

Tilanne 20.4. Oikealla oleva imuputki häipyy vanhan akvan ostajan mukana.

Vasemmalta. 3D-taustan takana näkyy sinistä suodatinmattoa, joka verhoutuu
ajan myötä taustan väriseksi. Laitettu, etteivät kalat enää mene taustan taakse.

Taustan takana olevaa tekniikkaa. Tässä toisen ulkosuodattimen imuputki sekä
tilaa lämmittimelle.

Taustan takaista tekniikkaa vielä. Ulkosuodattimen suihkuputki tuossa näkyy ainakin.

Hydrocotyle tripelata kasvamassa kannon päällä.

Ainoa ruma tekniikka näkyvissä. Tämän eteen tulee vallisneria spiralista kasvamaan,
joka toivottavasti piilottaa sen.

Pallopartalevä-palloja, punainen tiikerilumme, rusomiekkakasvi...

Omenakotilo.

"Jurnu" kolumbianperhospleko.

... Työntää hiekat alas pengerrykseltä.

Poimupatsulia.

Partaleväpalloja. Edessä melalehtiä.

Papukaijalehti "reinickii" vielä kuljetuslytyssä.

Sinileukakirjoahven-pariskunta.

Papukaijalehti "cardinalis" kuljetusrytyssä myös.

Kääpiömiekkakasvia.

'
Akvaa oikealta. Samaa tilkitsemis-suodatinmattoa myös. Toivottavasti maastoutuu nopeaa. :)