Eilen meillä oli koiratreffit kaverin kanssa. Minin ylivoimaisesti pienin (sekä kooltaan että iältään) hännänheiluttajakamu Lumikki toivotti Minin iloisesti tervetulleeksi kotiinsa (minut kanssa mutta enhän minä niin mielenkiintoinen pennun mielestä ole kuin Mini!).
Koirien vähän aikaa telmittyä lähdettiin katsomaan koirien koulutusrataa muutaman kilometrin päähän. Etenkin menomatka oli hauska reissu, sillä pitihän meidän tunkea pientä polkua pitkin ja nyt kun sää on ollut viikon verran plussan puolella, niin tiesihän sen miten hyvin se lumi kantoikaan.. Mini suhtautui hienosti kun vastaan tuli 8-vuotias Tytti-terrieri. Neiti otti heti aseman terrierin ja Lumikki-pennun väliin ja päästi Tytin haistelemaan Lumikkia vasta kun oli todennut, että harmiton se on. Kunnon isosisko. :)
Meillä oli "jonkinsortin haju" missä se koulutusrata sijaitsi muttei tietoa, mistä sinne käännytään. Eli kun oltiin kuljettu jonkin aikaa, huomattiin, että ainoa ns. turvallinen tie sinne meni erittäin sulan hiihtoladun kautta.. Onneksi lumien lähdettyä pääsee helpommin koska nyt tien tukki iso lumivalli. Kengät olivat jo valmiiksi läpimärät aiemmasta polkurämpimisestä, joten ladulle vaan. Joka toinen askel upposi mukavasti. Tulipa urheilua! Koirat ei olleet moksiskaan mutta mitäpä tuo lumi 10 kilon nakkia ja ~4 kilon pentua upottaisi, etenkin kun kulkevat vielä neljällä tassulla. Vähän kävi mielessä, että konttaamaanko tässä pitää ruveta kun jalka upposi yli polven syvyyteen. :D
"Eteenpäin!", sanoi mummo lumessa!
(Tämä kuvakulma ei oikein näytä miten upottavaa tuo lumi oikeasti oli..)
"Ota kuva!" Kaverihan menee tämän jälkeen läpi vaikka harmaan kiven. :D
Itse kenttä oli kiva, mitä nyt toki mutainen suojasäällä. Sopivan iso ja syrjässä. Näkee hyvin missä koirat menevät ja liikkumatilaa on paljon. Minin kanssa juoksenneltiinkin siellä ympyrää. Miniä on hyvä väsyttää niin, että juoksee ensiksi toiseen suuntaan ja Mini juoksee hurjaa vauhtia ohi, sitten kääntyy nopeasti toiseen suuntaan ja Minihän seuraa - näin koira juoksee ainakin tuplasti sen mitä itse. Pentu kipitti Minin perässä mitä jaksoi. Eihän se tuota maantiekiitäjää kiinni saa sitten millään mutta yritys oli hyvä.
Mitä Mini edellä..
... Sitä lumikki perässä.
Kaiken aikaa naureskeltiin, että Lumikki ei kovin valkea enää ole. Takaisin kun päästiin niin oli selvät rajat siinä kohtaa missä oli ollut kurapuku suojaamassa. Mini oli hieman siistimmässä kunnossa säilynyt, se kun ei (enää) heittäydy selälleen joka ikiseen kuralammikkoon. Kiva retki, hieno sää.. Ja koirat olivat väsyneitä ja onnellisia lenkin jälkeen. :)
Lumivalkeaa Lumikin tavoin!
Kaverin luona tehtiin sitten ruokaa sekä kaksi- että nelijalkaisille. Kesken ruokailun kaverin siskonpojat tulivat käymään (kuulemma tahtoivat nähdä Minin - on se julkkis!) ja Mini sai kehuja kirsusta tassuihin. Erityistä ihastusta aiheutti Minin tekemät temput, joita neiti kuuliaisesti näytti vaikka selvästi jo vähän väsytti. "Pyöri, kieri, anna tassu, toinen, seiso, vasten, istu, kuollut, heitä läpsy, hauku, hyppy.." ja mitähän muuta... Kaikki kuitenkin onnistui mallikkaasti ja tekipä Mini niitä lasten käskystäkin kunhan oli vain ruokapalkka odottamassa (juustoa, naminam!). Lisäksi neiti sai hurjasti kehuja turkkinsa pehmeydestä. Oli kuulemma kuin silkkiä. Saako tässä kohtaa olla "itseään vähättelevä suomalainen" koirastaan ylpeä? No minä ainakin olin. :)
Lipo-attack!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti