torstai 24. lokakuuta 2013

Mini 6v!!! (+ koirien & kissojen geenitutkimukseen osallistuminen)

24.10.2013! Minun iso pieni maastonakki Mini on jo 6-vuotias! Paljon ollaan Minin kanssa koettu yhdessä: kolme asuntoa, tokoa, agilityä, uusia koirakavereita, mökkeilyä - sekä vähemmän iloisia asioita - mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Mini on suuri persoona ja tietää sen itsekin vaikka fyysisesti koiruus ei ole 13kg:aa isompi. Ego lentelee välillä taivaissa ja Mini tekee sen selväksi myös koirakavereilleen. Jaksan aina naureskella muistolle kun Mini johti leolenkillä kahdeksaa leonberginkoiraa ja piti huolen, että muut eivät missään tapauksessa menneet Minin ohi.

Juhlimme Minin synttäreitä lahjomalla Minkulaa niin uudella punkalla kuin kakullakin!

"Avataan jo?!"

Voi että, tässähän pedissä on tilaa meille molemmille!

Mini ja Minin hieno kakku. :)

Kaverille kanssa! Kyllä päivänsankarin kelpaa.


Lisätään tähän postaukseen vielä, että kävimme otattamassa näytteet kaikista kolmesta eläimestämme hyvään tarkoitukseen. Minin ja Murun verinäytteet lähtivät koirien geenitutkimukseen ja Miron verinäyte auttaa kissojen geenitutkimusta. Samalla reissulla Mini sai tunnistesirun niskaansa - viimein. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti