tiistai 6. marraskuuta 2012

Mini mielessäin

Hirmuinen Mini-ikävä hiipi tänne Kauniaisiin kovin yllättäin ruotsalaisuuden päivänä. Päädyin katselemaan paria otosta, joita olin tuosta valloittavasta ystävästäni räpsinyt, kun hän oli täällä ja Tammisaaressa kunnianarvoisana vieraana oppimassa kaiken kaksikielisestä haukkumisesta kahden kuukauden ajan.

Muutimme yhdessä Minin kanssa Tammisaareen toukokuun tienoilla ja vierailimme Grankullassa aina vapaideni aikaan. Pieni supisuomalainen hännänheiluttaja sai heti naapureiden välittömän huomion, kun kantelin muuttolaatikoita sisälle Minin pyöriessä ympärilläni. Jouduin moneen kertaan selittelemään, että neiti Nakki von Nakkerson on "blandrastik och tyvärr min systers hund". Ruotsin puhuminen vähän ujostutti, jolloin kielimuuri esti sitten pidemmät jutustelut minun ja neidin yhteiselämästä.

Joku taisi kuulla auton ajavan pihaan.
.
Vaikka olin aluksi huolissani neidin jättämisestä työpäiväksi yksin uuteen ympäristöön, Mini sopeutui vaihtelevaan työrytmiini todella hyvin eikä mitään yllätyksiä juoksuhousujen pois ottamisen lisäksi ei tullut vastaan. Neiti istukseli aina tyytyväisenä ruokapöydällä katselemassa ikkunasta ulos, kun saavuin töistä vuorokauden ajasta riippumatta. Tytteli pomppasi kuitenkin äkkiä pöydältä pois, kun olin tarpeeksi lähellä ikkunaa, ettei rike paljastuisi.

Mutta voi sitä tanssimista, kun avasin oven! Minua lahjottiin leluilla, luilla, lipaisuilla ja showlla, joka päättyi usein liian ankaran hännänheiluttamisen aiheuttamaan kaatumiseen.

"Tervetuloa kotiin!"













Tutkiskelimme Minin kanssa todella ahkerasti Tammisaaren saloja. Paikka on kesäisin todella kaunis, ja mikä olisikaan parempaa, kuin nauttia ystävän kanssa ulkona kesästä. Ulkoilimme Minin kanssa kolme kertaa päivässä. Aluksi en uskaltanut pitää neitiä vapaana, mutta juoksujen loputtua mallikas käytös antoi syyn tähän, kun naapurustossa ei liikkunut autoja (tai oikeastaan mitään muutakaan), kun palasin joko todella aikaisin tai myöhään töistä. Varsinkin yövuoron jälkeen neiti ampaisi sisäpihalle kuin raketti ja teki monta hienoa kunniajuoksua edestakaisin pihan poikki.


"Aamuisin on niin kivaa pomppia kuin pupu kosteassa ruohikossa!"
"Vänta! Jag vill plocka maskrosor för dej."
Läheisestä leikkipuistosta tuli meidän pieni harjoittelukenttämme. Oli isoja kiviä, tasapainottelurata ja jopa linnakin! Mini teki innokkaasti vaikka millaisia temppuja ja oli niin polleana suorituksistaan. Kuulin joskus kiikkumassa olleiden lapsien valittelevan, että: "Vår hund skulle aldrig orka göra de där sakerna", jolloin minä tietenkin ylpeänä tätinä röyhistelin rintaani. Yleensä koira leikkipuistossa herättäisi ehkä ärsytystä, mutta Nakki tuntui herättävän vain ihastusta.


Taitava tyttö.
Nakki odottaa seuraavan hypyn koordinaatteja.
Päämäärätön pyöräileminen kuuluu ehdottomasti kesään. Päätin kokeilla, että osaisiko Mini juosta edes jotenkin pyörän vieressä, kun tietääkseni siskoni ei ole sitä koskaan yrittänyt. Noh, pohdin aluksi kaikki mahdolliset skenaariot, miten toimia, jos Mini keksiikin juosta pyöräni eteen tai talutushihna takertuu pyörän pyöriin. Totesin lopulta, että ei tässä auta kuin kokeilla. Mini hoksasi homman yllätyksekseni kuitenkin heti: hän juoksi automaattisesti pyörän vierellä, ei kiskonut minua kumoon muita koiria nähdessään ja ei myöskään pelännyt pyörää. Pyöräilimme sitten neidin kanssa vaikka minne. Juoksemisesta pitävä tytteli tykkäsi tietenkin viipottaa hirmuista vauhtia pyörän vierellä. Pysähtelimme välillä pitämään pieniä taukoja, ihastelemaan maisemia ja huastelemaan sekä haukahtelemaan ruotsiksi.

Kulttuurimatkalla Ekenäsin luontopolulla.
Högholmenin näköalapaikka.
"Hej, Svan-fru! Hur kallt är vattnet?"

Kahden kuukauden jälkeen Nakin kulttuurimatka tuli päätökseen ja hänet täytyi palauttaa emonsa tykö. Nakki von Nakkerson pääsi heti mökille telmimään Muppetti-Murusen kanssa. Mini joutui lähtiessään särkemään pari sydäntäkin, kun Ekenäsissä läheisen omakotitalon kaksi corgi-urosta eivät enää nähneet hemaisevan kaunista tytteliä päivälenkillä. Kyllähän tuo pikku söpöläinen jätti jälkeensä myös kauhean ikävän sekä tädin kesäkotiin että oikeaan kotiin Kauniaisissa. Toivottavasti täti pääsee vielä joskus nauttimaan pikkuisen pitkästä vierailusta. 


"Joko mennään?"