Savon murre: syyskuuta 2012

Lupasin, että en kirjoita blogitekstiä ennen kuin siskoseni on kirjoittanut Minin koko tarinan reissusta Tammisaareen. Kuitenkin yksi blogin seuraajista *kÖh - Vesa - KöH* tekee kuolemaa jo vieroitusoireidensa kanssa joten tässäpä tulee kuulumiset kesän ja syksyn ajalta!

Mini lähti Tammisaareen siskon koiraksi muutamaksi viikkoa... Ja viipyi kaksi kuukautta. Hurmasi naapurit ja siskon kämppiksen, oppi uusia temppuja, opetteli puhumaan ruotsia ja nykyään kelpaa vain Ikean lihapullat (no ei nyt sentäs vaikka aiheeseen liittyen sisko olikin ihan vain Minkulaa varten lihapullia raa'asta jauhelihasta ja nappulamurskasta tehnyt!).

Mini reissussa!

Murusta tuli kesän alussa nainen. Juoksut tuli ja meni ja aloitus osui Minin juoksujen loppumisen jälkeen. Hyvä vaan jos pitävät tuon rytmin. Minillä kun on kerran 8kk:ssa juoksut. :) Tiputtelu kesti noin kolmisen viikkoa. Huvittuneisuutta aiheutti Murun juoksuhousujen komeat värivalinnat; Murun koolle kun ei löytynyt juoksuhousuja kuin kirkuvan neonpinkissä ja hohtavan limenvihreässä värissä. Onneksi Muru ei tajunnut mille hähätin joka kerta kun lenkiltä tultiin ja housut puettiin takaisin.

Moi, tulin just kylvystä!

Rakkauspakkaus.

Mökkeilykausi oli ihana kuten aina. Ennen mökille lähtöä leikkasin tyylikkäästi fiskarsseilla Murulta masusta, korvan takaa ja jaloista pisimmät karvat. Oli hyvin ennakoitu - Murmeli piti huolen, että koko ajan sai olla kuivaamassa. Järvessä käytiin ainakin 10 kertaa päivässä ja aurinkoisina päivinä tuplat tästä. Uimaan piti päästä aina kun joku muukin meni ja jos ei Muru itse veteen mennyt niin laiturilla istui pää pystyssä vahtimassa etenkin joutsenten varalta: ne kun ovat niin kovin epäilyttäviä. Ystävyyttä Murminaattori koitti kovasti hieroa silkkiuikku-perheen kanssa. Harmi vain, että Murun hypättyä keskelle pesuetta kaikki linnut vain hävisivät johonkin ja jättivät hölmistyneen leijonan tuijottamaan kaipaavasti järvelle.

Ihana lelu! Huomaa massukarvat ja häntä! :D

Muru sai viettää ainoana mökkikoirana muutaman viikon ennen kuin Mini palasi ruotsalaistuneena Tammisaaren reissultaan. Jälleennäkeminen oli tietysti riehakas kunnes Mini päätti, että nyt riittää ja meni sisälle mökkiin etsimään herkkuja, joita riitti kaikkeen lähtöön. Leluistakaa ei ollut pulaa. Äitikultani saikin toppuutella minua aina kaupungilla käydessämme, etten olisi tuonut tytöille _taas_ leluja tuliaisiksi.. Mutta pitäähän sitä tytöillä valinnanvaraa olla, eiköstä vaan? Ja vesileluthan on pakko olla erikseen?

Nam nam, tämmönen löytyi.

Mini kuntoutui myös saunomalla. Annettiin olla saunassa lauteilla niin kauan kunnes alkoi läähättämään ja sitten potkittiin pellolle. Hyvin suomalainen tuo otus tuntuukin olevan: saunaan, uimaan ja makkaraa syömään! Saunakaljan luonnollisesti jätimme välistä.

Mummin kainalossa ukkoselta piilossa.

Ruokavalio on muuttunut Minillä taas muutaman kerran. Haetaan vielä sitä sopivinta ja taival on ollut pitkä. Nyt näyttäisi RC:n pienille nirsoille tarkoitettu ruoka sopivan parhaiten (lue: Mini ei piere liikaa). Murulla edelleen RC:n Giant Junior Active, joka pitäisi vähitellen vaihtaa Adulttiin. Barffimakkaraa saavat myös pienen pötkön päivässä kuivaruoan lisäksi; Mini saa 1/3 päivässä ja Muru 2/3. Barffimakkara herätti Murun ruokahalun ja neiti syökin nykyään hieman paremmin entiseen verrattuna. Lisäksi heitän sekaan "läskipalloja", rasvapullia, joita saa paikallisesta tehtaanmyymälästä. Silloin tällöin saavat vielä mausteeksi saman tehtaan tekemiä "possusipsejä", jotka ovat kuivattuja possunlihasuikaleita. Onneksi Muru ei ole enää niin luiseva. Hoikka se on mutta ei laiha. :) Mini on pysynyt mitoissaan. Kummallakin turkki kiiltää vaikka Mini yrittää sitä nyt talvikarvaan vaihtamisen aikaan kovasti pudottaa. Jees, tämähän sujuu!

Puruluut maistuu aina.

Ollaan kovasti nyt käyty hyvällä säällä koirapuistoilemassa. Viime kerralla mukana olivat myös kaverini ja hänen avomiehensä koirat Tellu, Dina ja Taira. Mini yritti kovasti dominoida puistossa ja ottivatkin Dinan kanssa alussa yhteen. Tilanne päättyi siihen, että Mini esitti alistuvansa ja kuitenkin pomotti koko 10kg:n nakin olemuksellaan isompiaan Dinan selän takana. Muru ei luonnollisesti ymmärtänyt nokkimisjärjestyksestä yhtään mitään vaan painoi menemään ympäri puistoa korvat liehuen (ja oli kovin ymmällään kun ei saanutkaan Tairaa kiinni juoksukilpailussa - jossa maastonakki huijasi ja oikaisi puiston läpi).

Murmeli piilossa.

Mini johtajana.

Kauris eksyi koirapuistoon?

Jihuu!

Tytöt ovat saaneet poikaystäväni kissasta kivan kaverin. Harmi, että kyseinen kissa, Nasu, ei oikein tätä asiaa ole vielä sisäistänyt. Muru onkin kovasti opettamassa Nasua miten leikitään kivoja leikkejä: esimerkiksi "ajetaan takaa" on aina niin hurrrrjan rrrrriemukasta ja sen jälkileikki "tuijotetaan kissaa puussa" on myös ihan kivaa. Kuitenkin lempparipeli "syödään kissan ruoat ennätysvauhdissa" on ihan ykkönen kummankin Savon Murren mielestä. Onneksi Nasu on ovela tässä suhteessa ja käy sillä välin popsimassa masunsa täyteen Minin ja Murun kuivaruokia. Eiköhän ruoka mene siis suurinpiirtein 50/50.

Nasu letkeänä.

Aiemmin jo mainitsin, että karvanlähtöaika on taas tullut. Ja voi *** sentään kun koirankarvoja on varmaan katossakin asti! Murusta ei nyt niinkään irtoa, koska harjaus poistaa suurimman osan ja karvanlaatu on muutenkin karkeampi kuin Minkulla.. Mutta Mini on päättänyt sisustaa kämpän kaikki kankaiset pinnat ja lattiat Murunkin edestä. Sivusilmällä vilkaisin äsken Miniä joka rapsutteli itseään sohvan divaaniosalla ja karvat vain pöllysivät pitkin sohvaa ja sohvatyynyjä. Tästä kaudesta selviytyäkseni hoen "rakastan koirankarvoja" monta kertaa päivässä. :)

Minkula hivuttautui vähitellen kääntäen ja karvaten sohvan selkänojan tyynyn.

Tytöt ovat joutuneet myös reissaamaan aika paljon nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että poikaystäväni asuu muutaman tunnin päässä. Käydään siis tuolla Kainuun suunnalla matkustamassa yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa ja poikaystävä tulee meidän luokse viettämään sitten muut viikonloput. Eivät ole tuottaneet järjestelyt ongelmia tähän mennessä. Murmeli on loistava reissukoira (heti vaan menossa autoon kun ovet aukeaa) ja Minkula on riemuissaan viimeistään perille pääsystä. Määränpäässä yleensä odottaa myös possunkorvia tai muuta herkkua!

Poikaystävän siskon maatilalla käymässä.

Poikakaverin luokse lähtemisestä en ole vielä "koodisanaa" keksinyt mutta kahden murren hännät viuhuvat hurjasti jos ennen autoon menoa kysyy tytöiltä "mummolaan?". Siellä odottaa herkkujen lisäksi "the koura" eli tyttöjen "papan" rapsutuskäsi, jonka luona Murmeli viihtyisi vaikka koko vierailun! Vanhempieni harmiksi tytöt ovat välillä ( = aina) liiankin innokkaita jälleennäkemisessä ja ryntäilevät pitkin kämppää nollat taulussa riemuissaan törmäten kaikkeen mahdolliseen. Matot ovat poikkeuksetta minuutti vierailun aloituksesta ihan rutussa. Anteeksi, ne vain r-r-r-rakastavat teitä niin paljon!

Voiko tälle katseelle sanoa ei?

Lelujen paljoudesta mainitsin jo aikaisemmin mutta otetaan nyt tuokin asia uudelleen käsittelyyn. Mini on opettanut Murulle kaiken tarpeellisen lelun purkamisesta ja Murusta on tullut oikea tähtioppilas tässä touhussa. Pehmolelut ovat maailman parhaita vaikka kyllä Murmeli päättäväisesti myös kumisen vinkulelun purkaa - siihen vain menee yli kymmenen minuuttia, mitä minkään pehmolelun rikkomisessa ei ole vielä kestänyt. Tyttöjen onneksi (ja omistajansa pankkitilin harmiksi) Kuopion liikkeissä on ollut leluja tarjolla roimilla alennuksilla ja kiusaus niiden ostamiseksi on ollut liian suuri. Meillä leijailee pumpulipilviä pitkin lattiaa harva se päivä. :) Yksi tyttöjen lempiasioista on myös lelujen esittely: kun uuden lelun jommalle kummalle ojentaa, pitää sitä kanniskella pää pystyssä pitkin kämppää ja minun pitää olla hommassa mukana ja muistaa kehua lelua! Naapurit pitävät varmaan ihan pöhköinä kun kämpästä kuuluu useamman kerran päivässä toteamus "voiii miten hieno lelu!".