Leonberginkoira on erittäin hyvä talvikoira. Tuolla meidän lauman pösilöllä ei tunnu viima eikä kylmyys haittaavan menoa ja neiti porhaltaakin aivot riemuvaihteella metsäkauriin tavoin pitkin lähimetsän umpihankia. Valitettavasti maastonakki ei suoriudu pakkasista yhtä mallikkaasti. Eikä koiraihminenkään.
Minin fiksusti suunniteltu talvikarvaan vaihto (joulukuu-tammikuu, haloo nakkisein!) on parhaillaan menossa ja neidille kasvaa hienoa ja kiiltävää turkkia nakujen vatsalaikkujenkin peitteeksi. Valitettavasti turkki ei ole vielä koko komeudessaan, joten Mini saa joka kerta ulos mennessään haalarin päällensä. Ja joka ikinen kerta olo on kuin vauvaa pukisi. Mini syliin istumaan ja tassu haalarin hihaan. Toista kahdeksan kertaa, koska Minillä on lämpöhaalari ja sen päällä lunta ja tuulta hylkivä talvihaalari. Naapurikin huikkasi, että "Minihän näyttää ihan nakilta!" kun käveltiin ohitse (Mini kärjessä punaisessa haalarissaan). Murulla riittää kun pään yli heittää heijastinhuivin.
Harmi vaan, että haalari suojaa kaiken muun paitsi Minin tassut - ja minkäänlaiset tossut eivät Minin tikkujaloissa pysy (eikä neiti niitä suostu käyttämään). Kun lämpö painuu siis alle -25 asteen, Mini nostelee tassujaan ja alkaa vetämään kotiinpäin. Tänään palattiin lenkiltä niin, että leo pomppi umpilumessa polun vieressä ja Mini matkusti minun sylissä. Lämmön ollessa kuitenkin noin matalalla on lenkkimatkat lyhentyneet liki puoleen. Murun olen käyttänyt nyt parina päivänä vielä yksin pidemmällä lenkillä kun Mini on nukkunut kotona tyytyväisenä viltin sisässä. Lauhempia kelejä odotellessa..
Kuinka sitten aktivoida tuota pientä energistä koiranpentua? No tietysti ostamalla paketin nakkeja, leikkaamalla ne sopivaksi palkitsemispaloiksi ja opettamalla uusia temppuja - ja kertaamalla vanhoja. Pentu jaksoi einesmakkaran voimalla keskittyä yllättävän kauan jopa Miniin verrattuna vaikka Miniä kuuliaisempaa ja herkuille persompaa tapausta tuskin löytyy. Vuorottelin koirien kanssa ja saatiin vietettyä oikein pitkä ja kiva koulutustuokio.
Minin vuorolla lähinnä kertailtiin vanhoja temppuja (ainakin hyvin tärkeä "koriin" -käsky, jossa neiti siivoaa itse lattialla lojuvia leluja koriin..) ja koitin vahvistaa myös "niiaa"-käskyä. Harmi vain, että aina kun Mini innostuu, koiran takapuoli myös laskee ja niiaus menee maahanmenon näköiseksi. Ratkaisua en ole vielä keksinyt. :D
Murun kanssa kokeiltiin "valot" -käskyä useamman kerran. Harmi, että neidillä itsellään ei oikein sytyttänyt, eikä leo tuntunut ymmärtävän mitä minä oikein tuota lumoavaa nakinpalan antamista vastaan haluan koiran tekevän. Joskus tämä käsky onnistuu mutta yleensä ei. Muru kun luulee, että nenällä tökkiminen pitkin seinää on sama kuin valokatkaisijaan osuminen. Sen jälkeen tarjotaan vielä tassua kieli toiselta puolelta suuta roikkuen kun tuo typerä emäntä ei tajua antaa sitä herkkupalaa. Tämä johtaa siihen, että minulla ei pokka pidä, alan nauramaan / hihittelemään ja Muru innostuu. Onneksi peruskäskyt toimivat hienosti. Vahvin taitaa olla "paikka" ja leo on sen selkeästi sisäistänyt. "Paikka!" kun kajahtaa niin Muru pysähtyy kuin paskahalvauksen saaneena. :) Mieluisin käsky on kuitenkin tassun antaminen. Murun mielestä tassua pitää tarjota aina ja erityisesti "mummille ja ukille".
Ainiin! Voin julistaa itseni ruokasodan voittajaksi. Minille löytyi ruoka, jonka se kelpuuttaa eikä neiti enää kärtä Murun ruokaa (RC Giant Junior Active voi olla 10kg corgi-mixille hieman tuhtia tavaraa..). Harmi vain, että nyt Muru kärttää Minin ruokaa. Parempi kuitenkin näin päin!
Jospa saisi otettua leikkikuvia ulkoa kunhan ilmat vähän lauhtuisivat. Meno on varsin hurrrrjaa joka kerta kun kaverukset pääsevät juoksemaan ilman talutushihnoja. :)
Nam nam, kauppareissun tuliaisia!
